top of page
Psykofyysinen fysioterapia Lappeenranta Cuuri
Profiili,3.png

Hassuinta on, että totumme kaikkeen. Myös kärsimyksiimme ja hankalaan olotilaamme, emmekä enää "muista", että oloaan voisi kohentaa. Aina on keinoja, joita kannattaa kokeilla.

Matkani psykofyysiseksi fysioterapeutiksi alkoi yli 20 vuotta sitten. Aloin muuttua kehotietoiseksi, aloin joogata. Tunsin hengitykseen ja kehoon keskittyneissä harjoitteissa aivan uudenlaisen minä-kokemuksen.  Itselläni oli taustalla vuosia kestäneet selittämättömät, vaikeat alaselän kivut (siihen masennuslääkkeet). Kipu ei helpottanut, ei edes tuki- ja liikuntaelin fysioterapiassa.  Mutta kun olin tehnyt kehomieli harjoitteita (jooga) pidempään, alkoivat omat oireeni ja krooniset kivut kadota pikkuhiljaa. 

 

Joogaan edelleen (jo 25 vuotta) joka aamu, koska koen joogan terapiatyökaluksi, en jumpaksi. Haluan jakaa tätä ymmärrästä: Olen opettanut joogaa yli 10 vuotta. Olen Intialaisen joogainstituutin oppilas ja opiskelen terapeuttisesta joogasta (esim. hengitys) jatkuvasti. Kehotietoiseksi voi tulla muullakin kuin joogalla. On paljon keinoja ja niistä haetaan Sinulle sopivimmat. 

 

Olen jatkuvasti kiinnostunut tutkimaan ja ymmärtämään: Mitä ja miksi. Omien selkävaivojeni katoaminen sai minut kiinnostumaan syvällisesti ihmisestä keho-mieli tasolla. Vaihdoin alaa. Opiskelin  fysioterapeutiksi. Fysioterapiatyössäni huomasin jälleen, kuinka fyysiset vaivat eivät aina helpotu perus tuki- ja liikutaelin fysioterapiassa. Tarvitaan laajempaa ymmärrystä ja muitakin keinoja. Kehon ja mielen yhteyttä, ymmärrystä itsestä. Palutumista. Turvaa. Lempeyttä. Hengittämistä. Kiinnostuin oppimaan tästä lisää, joten erikoistuin psykofyysiseksi fysioterapeutiksi. Syvennän osaamistani myös tällä saralla kaiken aikaa: juuri nyt opiskelen lisää traumojen ymmärtämisestä.

Tavataan hoitopäivänäsi tai ryhmissä!

Maarit

Cuurin Maarit
IG.png

Terapiaopinnot / -koulutus 

*Peruskoulutus: Fysioterapeutti

*Erikoistuminen: Psykofyysinen fysioterapeutti 

*Meneillään 2023: Traumaopinnot

*Hoitava Hengitys HB® -ohjaaja

*EFT - taso 1

*Sovellettu rentoutus (Jacobsonin menetelmä)

*Jännittäjäryhmän ohjaaja

*Neurosonic-koulutus

*NLP-peruskoulutus

Olen myös koulutettu:

*Rentoutusohjaaja 

*Joogapilates-ohjaaja 

*Kasvojoogaohjaaja

*Astangajoogaohjaaja

*Ayurvedan perusteet

*Vegan Health Coach

Muu aiempi koulutukseni: 

*Kauppatieteen maisteri (tietojohtaminen, johtaminen & organisaatiot)

*Ravintolan johtaminen

*Matkailumerkonomi (nyk.restonomi)

___________________

Elämänkokemukseni on värikäs: olen asunut Tukholmassa 20 vuotta, seikkaillut Intiassa joogaopinnoissa, matkaillut ympäri maailmaa, ihmetellyt ihmissuhteita. Kokenut riemukkaita iloja ja syviä suruja. Hyvää ja huonoa. Pitkää kipua ja helpotusta.

 

Urahistoriani on laaja. Olen palvellut vuosikymmeniä merellä. Olen työskennellyt kahden suuryrityksen henkilöstöpäällikkönä. Olen "lukenut lakia"  (yritysjuridiikka), opiskellut ryhmädynamiikkaan (psykologia: ihmisen käyttäytyminen ryhmässä). Ymmärrän täysin työmaailman kuormituksen. Olen ollut yrittäjä jo Ruotsin vuosina (lounasravintola) ja ymmärrän myös yrittäjyyden eri haasteet kokemuksella

Olen äiti. Luonteeni on iloinen ja avulias. 

Rakastan eläimiä ja luontoa. Olen myös vegaani.

Tykkään mönkiä luonnossa: villiyrtit ja sienet.

Punainen lankani on koettaa keskittyä aina enemmän hyvään, positiiviseen ja osata olla kiitollinen.

Contact
Profiili,4.png

Ole yhteydessä

Mikäli Sinulla on kysyttävää tai et osaa valita sopivaa palvelua, ole yhteydessä. Mietitään juuri Sinun tilanteeseesi sopiva vaihtoehto. Huomioi, etten vastaa asiakkaan terapiahetkellä (laita tekstiviesti).

Pidetään Sinusta huolta!

Cuurin ottaa vastaan Lpr,Kanavansuu. Palvelen myös sekä keskustassa: Terapiatalo Noste.

Puh. 040-748 1842 (soittoaika 9-18, vastaan jollei asiakasta.)
S-posti: cuuri.posti@gmail.com

Kiitos viestistäsi

bottom of page